818408.jpg
Tein sunnuntainjälkkäriksi ja esikoisen koulun aloittamisen kunniaksi pienen kakun johon laitoin päällä Sitruuna-Lakritsi Alkukarkeista tehtyä kuorrutetta. Alkuperäinen idea on Hellapoliisiin joka oli tehnyt Hopeatoffeesta vastaa kuorrutusta. Kuorrute oli aika jännän makuista mutta hyvää!
Pohjana 2 munan tavallinen sokerikakku jonka paistoin leipävuo'assa. Välissä säilykepersikkaa ja kermaa, kostutus persikanmehulla. Pursotukset vispikermaa. Harjoittelin koripursotusta josta tulikin ihan hauskan näköinen ensimmäiseksi yritelmäksi. =) Kakku oli tosi hyvää, persikka antoi sille raikkaan maun eikä se ollut niin äklöä kun pelkäsin!

Kuorrutteen ohje:
(pieneen kakkuun)
1dl kermaa
10 kpl:ta sitruuna-lakritsi Alkuja

Kiehauta kerma ja lisää karkit. Sekoita niin kauan  että karkit ovat sulaneet kerman sekaan kokonaan. Kaada  kakun pinnalle ja koristele!