Tein uuden löydön jokunen viikko sitten kaupan maitohyllystä: Rommirusinarahkaa. Sitähän oli ihan pakko saada ja koko purkillinen meni kerta heitolla. Purkin kyljessä oli muutama ohje mihin rahkaa voi käyttää, ja tein sitten työkavereiden iloksi kääretorttua. Kuvaa ei valitettavasti ole. Torttu oli tosi hyvää, mutta mieluiten syön rahkan sellaisenaan! =)

Pohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 prk Valion rommirusinarahkaa
1 - 2dl luumuhilloa

Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi ja lisää jauhot. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin ja levitä suorakaiteen muotoon pellin keskelle. Paista kypsäksi 225 º uunin keskitasolla n. 6-8 minuuttia

Levitä jäähtyneen pohjan päälle ensin luumuhillo ja sen päälle rahka. Kääri rullalle ja leikkaa sopivan kokoisia paloja.

Ohje: Valion rommirusinarahkapurkista