1648972.jpg
Tänään tein elämäni ensimmäisen tilauskakun pienen tytön ristiäisiin! Toiveena oli, että kakku olisi vaalenpunainen marsipaanikakku hylana ja koristeeksi tulisi lahjaksi saatu lasikoriste. Muuten sain vapaat kädet kakun suhteen. Pohjana kakussa on kolme 4 munan kääretorttulevyä, kostukkeena marjamehua. Ensimmäisessä välissä oli vadelmamousse ja toisessa valkosuklaamousse. Marsipaanin alle laitoin kreemiä, päälle siis marsipaania sekä valkoisia gerberoita ja pikkukukkia. Kakun reunoille pursotin kreemille koristekuviot ja lisäksi tein erillisen laatan, jossa luki vauvan nimi sekä kasetpäivämäärä. Laatan vanhemmat saivat lisätä halutessaan kakkuun kasteen jälkeen. Toivottavasti kakku maistui ja sitä oli riittävästi! Onnea vielä pienelle kauniista nimestä!


Vadelmatäyte:
200 g vadelmia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
sokeria maun mukaan

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita tuorejuusto sekä vadelmat joukkoon. Lisää sokeria tarvittaessa. Anna vetäytyä jääkaapissa n. tunnin verran ennen kakkuun väliin laittamista.

Helppo valkosuklaamousse:

1 keltuainen
0,5 dl sokeria
3 rkl appelsiinimehua
200 g valkosuklaata
100 g maitorahkaa (laitoin 200g)
2 dl kuohukermaa

Kiehauta keltuainen, sokeri ja appelsiinimehu sekoitellen kattilassa. Siirrä pois liedeltä. Sulata suklaa toisessa kattilassa ja lisää keltuaisseokseen. Lisää rahka. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele varovasti joukkoon.
Ohje ruokamaailma-lehdestä.

Molemmista täytteistä riitti myös toiseen kakkuun.

Edit 24.6
Lisäkuvia:
1673368.jpg
1673370.jpg
1673371.jpg